Muutos

Orvokit ryypiskelivät lakkabensiiniä ikkunani alla.
Ne juorusivat toistensa salaisuuksia kukkapenkin laidasta laitaan, kunnes unohtivat,
mikä osa oli niiden omia.
Violetit päihtyivät nopeiten.
Katsoin niitä ja ensimmäistä kertaa toivoin olevani ihminen.
Ne toivottivat minulle hyvää matkaa pahvienkelinä,
varottivat vielä ruostuttamasta siipiäni.
Kääntäessäni selkäni unohtivat jo minut.

Kuljin pihan poikki.
Avatessani kiviporttia pihatatar tarttui hameeni helmaan.
"Jos revit siipesi, enkelini, sinusta tulee huora.
Jos revit hameesi, sinusta tulee palkkasoturi", se kuiskasi hiljaa.
Kysyin siltä, pitäisikö minun sittenkään lähteä.
Pihatatar kysyi, jäisinkö sitten mieluummin odottamaan talvea.
Kuolemaan syksyllä, koska en olisi ihminen.
Nimeni haudattaisiin kukkien hautuumaalle.

Minun oli lähdettävä.
Käännyin vielä viimeisen kerran.
Se kaikki, mitä näin, oli jo liian tuttua unta.
"Hyvästi", kuiskasi pihatatar ja kuoli, jotta en voisi enää sanoa näkemiin.
Portti huusi tuskasta.
Suutelin kesää hyvästiksi.
Talveen mennessä nimeni olisi ihminen.

-----------

 

Kohtalo lainausmerkeissä

 

Maailmankaikkeus epäröi tehtävässään surmata minut.
Me olimme kaikki neitoperhoja siihen maailmanaikaan. Nykyään tuskin kellään on sen suuntaisia kertomuksia tai katumusharjoituksia.
Ne olivat hieman yli yhden ja puolensadan päivän juoksutuksia. Tiesimme hyvin rakkauden haittavaikutukset ja suudelmien jättämät kosteusvauriot. Jokainen saapumattomuus suunniteltiin huolella ja noudatimme tarkoin lähtemättömyysoppia.
Oppeja oli kaikkiaan kolme - myös loppumattomuusoppi sekä viikateoppi.

Olimme kuvittaneet itseämme useilla sisäisillä muotokuvilla, siipien valuma-alueilla ja solisluiden varjoilla.
Joillain oli pieni punastuminen seuraneitinään.
Ontuvankeltaisia leninkejä, jumala-ohenteisia mieliä ja pehmeälle tuoksuvia haavoja.
Rakastettuja ja vastarakastettuja. Kuten myrkkyä ja vastamyrkkyä.

Minä erehdyin vuosisatahakemuksessani. 
Heittelin elämää pikkukivillä.
Hengitykseni lomassa viipyi tuhohyönteinen.

Sinä yönä polveuduin raudoitussiipisistä. Sillä kerralla jätin noudattamatta ranta-alpin ehdotonta kehoitusta tulla pois vesirajasta. Liu'utin rajaa ylemmäksi, kuin olisin pukeutunut siihen. Seuraavaksi se olisi säädyllisesti ylitseni ja kaikki minussa olisi hukkuvaa.

Sattuma voi kuitenkin antaa surumielistä tekohengitystään.
Kylmyys voi kannatella sen, mitä jumalat eivät.
Kuoleman huvit ja huvittamattomuudet - vain syntymättömyys on omavaraista.

Sinisyöttöinen aamu. Tapa herätä jälleennäkemiseen.

Seuraava vuosisata hakemattomana, enkelitaitoisena ja jumalan pätevyyksillä.

 

 

-------------

 

Näyte yksinäisyydestä

 

Yksinäisten yleisimmät varkaudet ovat aika, suudelma ja luottamus.

Minä vielä rakastaisin tätä pientä välinpitämättömyyttäni,
harrastuneisuuttani suurilla porteilla,
koputtamisia,
avaamattomuutta,
ammattimaisia kukkaniittyjä ja levottomuutta niiden kastepisaroissa,
hämärällä reunustettuja iltoja,
suolattuja, kuivattuja satamakaupunkeja pettymysten tulviessa ylimpiin kerroksiin.

Minä en ole silloin tarjoamassa helliä sanoja ja korvarengallisia vihjeitä menneestä ajasta.
Tämä oli yksi tapa piirtää tuulenpesä.
Tämä ja ne muut.
Tämä oli yksi tapa tehdä yksityisyydestä jumalan ruokaa.
Tai jopa jumalattarien.
Meidän ranskalaisilla koroilla varustetut salasanamme.
Hänen jaloissaan, eivät minun.
Askelten jättämä kaiku, ei sekään minun.

Valheista tuli kuolemattomin ruumiinosasi.